~062~

Olen päättänyt uudistaa hieman Dwynejä ja nyt ennen jokaisen osan alkua tulee olemaan tälläinen alkukuva, joka tavalla tai toisella liittyy osaa. Siihen saattaa olla liitettynä tekstiä tai jotain muuta ja lisäksi jos minulla on sanottavaa osasta liitän sen tähän samaan juttuun aina.  Toivottavasti nautitte uudistuksesta.

Viikot kuluivat ilman Sabaksen rauhoittavaa läsnäoloa Dwynien perheessä. Kerryä harmitti tieto siitä, että hänen poikansa olivat kumpikin osallansa tehneet vääriä valintoja. Sekel oli luopunut lapsestaan, joka selvästi kaipasi välillä vastauksia, kun taas Linneus oli jotenkin aina tuntunut olevan hukassa kaikessa mitä hän aloitti. Kerry päätti, että koska hänen aikansakin olisi käymässä vähiin hän haluaisi yrittää saada perheensä kasaan viimeisen kerran.

Muutamaa päivää myöhemmin, kun Bailey ja Linneus olivat kumpikin omilla menoillaan, Kerry johdatti vieraan yläkertaan. "Miksi mä edes suostuin tähän?", Sekel kysyi itseltään ja sai äitinsä kääntymään itseensä päin. "Usko minua kultaseni. Tämä perhe on ennenkin selvinnyt kaikista ristiriidoista." Kerry muistutti poikaansa. "Tuskin kukaan muu meidän muka mahtavasta suvustamme pamautti paksuksi oman isänsä morsianta", Sekel sanoi ja suu kääntyi hymyyn. Kerry kääntyi ympäri ja selvitty kurkkuansa huutaen sitten, "Despina! Sinulle on vieras"

Tyttö tuli huoneestaan yläkerran eteiseen ja jähmettyi paikoilleen nähdessään sini-ihoisen miehen. Tytöllä oli jokin mielikuva isästään. Mutta se mitä ukki oli hänen isästään kertonut, ei ollut kaunista kuultavaa. "Minä jätän teidät kaksin nyt", Kerry totesi ja hymyili rohkaisevasti pojallensa ja myös ohimennessään Despinalle. Kaksikon välille laskeutui syvä hiljaisuus ja Des tunsi kuinka hänen isänsä mittaili häntä katseellaan.

"Sinussa on äitisi näköä." Sekel katkaisi hiljaisuuden lopulta ja sai tytön katsahtamaan nopeasti isäänsä. "Samaa isä sanoo", Des totesi hiljaa. "Linneusko on sinun isäsi? Se raukka parka.", Sekel totesi kylmästi nauraen ja hymyili pienesti. "Ainakin hän kunniotti ukkia..." tyttö totesi muttei uskaltanut katsoa miestä silmiin. Despina tiesi, että hän näytti yhä myös paljon isältänsä. "Ja siinä toinen surkimus. Jos isä olisi kerrankin ollut järkevä me emme olisi menettäneet ainoita sukulaisiamme!", Sekel huudahti tyttärellensä ja sai tämän säpsähtämään. "En tiedä mitä Kerry ajatteli, mutta et sinä minun tyttäreni ole... Sinulla ei ole sitä halua muuttaa tätä sukua mahtavaksi mitä minulla", Sekel totesi hiljaa ja käveli kylmänviileästi tyttärensä ohitse. Despina sulki silmänsä nieleskellen kyyneleitänsä. Hän oli aina salaa unelmoinut, että hänen oikea isänsä olisi ylpeä hänestä, Nyt hän tiesi totuuden. Sekel piti häntä huonona tyttärenä...

Despina ei paljon kerennyt opiskelemaan noituutta, sillä nuoremmat sisaret pitivät hänet kiireisenä. Toisinaan tyttö toivoi, että hänellä olisi vielä ollut Raul, jolle purkaa sydäntään. Huomiompina hetkinä, tyttö yleensä tunsikin mielikuvitusystävänsä olemassa olon. Mutta hän tiesi, että hänen oli tarkoitus olla jotain muuta kuin lastenhoitaja tai Raulin vapauttaja. Hänestä tulisi suuren noitasuvun jatka, äitinsä jalan jäljissä.

Aika oli mennyt niin hirveän nopeasti, että myöskin Baileyn ja Linnin esikoinen, Sevil, oli kasvanut lapseksi. Tyttö osottautui kasvettuaan hyvin ujoksi ja niinpä äiti antoikin tämän pitää pidemmät etuhiukset joiden taakse piiloutua. Kerry muistuttikin usein vanhempia, että tyttö oli jo nuorella iällä osoittanut olevansa hurjan nero, joten ujoudesta huolimatta tyttö varmasti pärjäisi.

Sevil viettikin paljon aikaansa läksyjen ja kirjojen parissa. Toisinaan hän hiukan leikki pikkusiskonsa ja -veljensä kanssa. Mutta vuosien aikana kertyneet kirjat kiehtoivat tätä tyttöä enemmän kuin mikään muu. Myös ukin rakentama kellari veti tyttöä puoleensa. Mutta hän saisi alkaa vasta teininä alkaa työskentelemään siellä.

Myös Lin alkoi pikkuhiljaa toipua isänsä kuolemasta ja hän purkikin ensimmäistä kertaa kaipuunsa lapsiin. Mies vietti uskomattomia aikoja pienen Dinisin kanssa. Hän opetti mielellään pojallensa kaiken tarpeellisen kun taas Dinahin opetus jäi muille.

Vaikka Linneuksen lapsiin kohdistuva into olikin nyt Baileysta ihanaa, hän olisi valehdellut, jos hän olisi väittänyt olevansa sinut heidän etääntymisensä kanssa. Linniä tuntuivat enää vain kiinnostavan lapset eikä hänen oma vaimonsa. Bailey alkoi uskoa, että hänen miehensä ei ollut koskaan oikeasti rakastanut häntä, ei vaikka hän oli synnyttänyt miehelle perillisen.

Sevil viihtyi hyvin paljon pikkusiskonsa Dinah kanssa. Despina oli sen verran vanhempi, että Sevil ei oikein osannut puhua teinin kanssa mistään, kun taas Dinah ei juurikaan puhunut paljoa ja nautti ihan helpoistakin viihdykkeistä. Sevil odotti innolla sisarensa kasvamista, sillä hän tiesi, että sen jälkeen hänellä olisi yksi ihan oikea ystävä myös koulussa.

Ja lopulta koittikin se päivä kun oli kaksosten syntymäpäivä. Varsinkin Baileystä tuntui haikealta ajatella, etteivät lapset olleet enää niin riippuvaisia heistä ja heidän täytyisi kuluttaa viimeiset elinvoimaiset vuotensa töiden parissa. Bailey nimittäin olisi paljon mielummin hoitanut pieniä nyyttejä kun tarttunut taas kynään ja alkanut kirjoittaa.

Dinahasta kasvoi hyvin kaunis nuori neiti. Jotenkin kukaan ei ollut yllättynyt siitä, kun tyttö osottautui hurjapääksi luonteeltaan. Tässä perheessä olisikin ollut ihme, jos tyttö olisi pysynyt rauhallisena, koska hänellä oli kumminkin kaksi sisarusta, joiden kanssa keksiä hurjia juttuja.

Dinis vaikutti hirveän paljon muilta sukulaisilta. Lin jopa sanoi, että pojassa näkyi hiukan Demyxin sukuhaaran näköä. Poika olikin yllättäen kaikesta kiinnostunut ja hän saattoi viettää paljon aikaa kysellen asioita esimerkiksi Despinalta tämän noidan voimista.

Ja kuten aina sanotaan niin totuus tulee lapsen suusta. Vasta kun Sevil alkoi kysellä isältänsä, että miksi isä ja äiti eivät käyneet ulkona kuten muiden lasten vanhemmat, Linneus tajusi, ettei hän ollut pitänyt lupaustaan vaimollensa. Isänsä kuoleman jälkeen hän oli luvannut tehdä Baileystä onnellisen, mutta nyt hän tajusi, että hän oli silti laiminlyönyt vaimoansa vaikka olikin hoitanut osuutensa lapsista.

Niinpä muutamaa päivää ennen pelottelupäivää Kerry kävi syysriehasta kurpitsoja, sillä heidän kasvimaansa ei niitä vielä tuottanut. Nainen oli nimittäin luvannut pojalleensa, että hän vahtisi nuorisoa sen aikaa kun Linneus veisi pitkästä aikaa vaimonsa ulos syömään.

Bailey ei ollut uskoa korviansa kun hän tuli kotiin ja hänen miehensä kietoi naisen hellään syleilyyn kertoen, että he lähtisivät ihan oikeille treffeille pitkästä aikaa. Nainen oli onnellinen siitä, että hänellä oli kumminkin mies, joka tajusi välillä edes yrittää korjata heidän avioliitonsa. Sillä niinä hetkinä nainen tunsi sisimmässään sen rakkauden, jota Linneus pystyi hänelle antamaan.

Kun vanhemmat olivat lähteneet ja Despina oli palannut tanssiaisista, alkoivat he kaikki jääneet väsätä yhdessä kurpitsa lyhtyjä. Kerry oli nimittäin kerennyt lähettää jo pelottelupäivän naamiaiskutsut heidän ystävilleen ja tutuilleen ja talo tarvitsisi hiukan koristusta. Kerry sai kurpitsansa valmiiksi kun hän tunsi kalsean hipausun poskellaan. "Rakas", hän kuuli jonkun kuiskaavan. Kerryn silmät täyttyivät kyynelistä ja hänen sydämensä täyttyi ylitse vuotavalla rakkaudella.

Kerry katseli rauhoittavasti lapsia, jotka hätääntyivät asioista joita alkoi tapahtua. Nainen yritti viestittää katseellaan lapsenlapsilleen, että hän halusi jo päästä miehensä luokse. Kerry kuuli ovan avautuvan ja hän näki Baileyn ja Linnin palaavan kotiin. Kerry hymyili leveästi, hän voisi viimein lähteä, hän oli kerennyt nähdä kaikki ne jotka olikin halunnut.

Kuolema asteli jälleen varjoista esiin ja kätteli haamua. "MEIDÄN TÄYTYISI MENNÄ", Kuolema totesi surullisena. "Olen valmis...", Kerry totesi ja kääntyi katsomaan vielä itkeviä sukulaisiaan. Nainen loi pitkän katseen itkevään poikaansa. "Lin, muista että me rakastamme sinua aina...", Kerry totesi ja katsahti sitten takaisin Kuolemaa. Kuolema nyökkäsi ja antoi naisen astua edeltään tuon puoleiseen.

Kuolema oli juuri lähdössä kun hän kuuli Linneuksen sanat. "Ensin isä ja nyt äiti... Miksi miksi kokoajan joku!?" Kuolema katsahti hitaasti olkansa ylitse Linniä. "TÄMÄ ON RASKASTA MINULLEKIN. MUTTA SINUN TÄYTYY KERTOA TOTUUS, LINNEUS... JOTTA SAAT RAUHAN... OPI SEISOMAAN OMILLA JALOILLASI, KUKAAN DWYN EI IKINÄ OLE KUOLLUT KATKERANA, MUISTA SANANI LINNEUS", Kuolema totesi ja haihtui pois. Linneus nosti katseensa ja kohtasi vaimonsa kysyvän ja osittain jopa tietävän katseen. Linneus säntäsi itkien yläkertaan. Kompuroidessaan ylös hän tiesi, että Bailey oli arvannut kaiken. Hänen täytyisi vain nyt pystyä sanomaan se ääneen.

Edellinen   Seuraava