keskiviikko 11. syyskuuta 2013

~061~

"No näytä jo!", Despina kiljaisi innostuneena ja Bailey naurahti toruen tyttöä siitä, että Sevil saattaisi herätä toisen kiljumiseen.


Bailey nosti käsivarsilleen pienen pojan ja katseli tätä hymyillen. "Hänen nimensä on Dinis", nainen totesi ja katseli normaalia ihmislasta sylissään. "Oih miten ihana hän on. Saanko ottaa sen syliin?", Despina pyysi ja nainen antoi varovasti poikansa serkkunsa syliin.


Yllättäen nainen nosti toisenkin lapsen syliinsä. "Merenneitogeenit..." Despina henkäisi ja tajusi, että nyt Sevil ei automaattisesti perisikään Dwynien raskasta tehtävää. "Kyllä, hän on Dinisin kaksoissisar, Dinah", Bailey kertoi ja hymyili tytölle sylissään.

Aivan kuten Lin oli varoittanut, oli jälleen merenneitojen lisääntymiskyky näkynyt suvussa. Oli pikemminkin harvinaista saada vain yksi lapsi kerrallaan. Onneksi kirous oli hieman vähentänyt tätäkin ominaisuutta heidän suvussaan. Mutta meren aaltojen alla, olivat ihan yksin syntyvät merenneito lapset suurempi juhla kuin kaksoset tai kolmoset. Dinisin luonteenpiirteet olivat nero ja virtuoosi, saisi nähdä suuntaisiko poika musiikkialalle kuten aikoinaan hänen sukulaisensa Demyx. Dinah oli taas luonteeltaan kaikesta kiinnostunut ja tarkkasilmäinen, joten ehkäpä tämä tyttö saisi lisää tietoa Talasimscan liikkeistä tulevaisuudessa.


Mutta vaikka pikkuiset serkukset olivatkin Despinasta ihania, vietti tyttö yllättävän paljon aikaa karvaisen ystävänsä, Rothin kanssa. Jotenkin kissan länsäolo tuntui lisäävän hänen taikavoimiansa. Lisäksi tyttö oli onnellinen siitä, että Lin ja Bailey olivat adoptoineet aikoinaan hänet, sillä isänsä luona hän tuskin olisi saanut viettää näinkään tavallista elämää. Teiniksi kasvettuaan oli Sabas edes hiukan valottanut tytölle isänsä oikeaa luonnetta.


Loppu kesä kului vauhdilla ja sen mukana myös Sevil. Kukaan muu kuin Sabas ei oikeastaan edes tajunnut, kuinka nopeasti pienestä kääreestä oli kasvanut pieni taapero. Niinpä olisikin aika alkaa opettamaan tytölle perusasioita. Onneksi Baileyllä oli auttavia käsipareja, sillä Lin oli kauhistunut nähdessään kaksoset.


Roth oli yllättävän kiinnostunut taaperoksi kasvaneesta Sevilistä. Vaikka tyttöä useammin kiinnostivatkin kaikki ääntä ja valoa välkkyvät lelut, silloin tällöin kissa meinasi saada saman purkuoperaation kuin tytön lelut.


Bailey sydän oli särkymäisillään samoin kuin hänen avioliittonsa Linnin kanssa. Mies ei tuntunut näyttävän yhtään rakkautta lapsillensa vaikka aluksi olikin ollut iloinen niistä. Ainakin Despinasta ja Sevilistä. Monina öinä ja aamuna Bailey sai sivusta seurata kun mies kylmästi käveli itkevän tyttärensä ohitse, jättäen hänet pärjäämään yksin. Tavallaan nainen ymmärsi miestänsä, hänhän oli tehnyt väärin kun oli uskotellut,ettei voisi tulla raskaaksi. Mutta silti tuo ei ollut se Lin, jonka hän oli aikoinaan tuntenut.


Koska nainen oli erittäin hyvissä väleissä anopinsa kanssa, eräänä päivänä kun hän oli pitkästä aikaa päässyt ulos antoi Bailey tulla kaiken ulos Kerrylle samalla kun naiset hoisivat puutarhaa. Vaikka Kerry olikin huomannut muutoksen Linnissä kaksosten tulon jälkeen. Ei hänkään ollut tiennyt, että tilanne olisi noin paha. Bailey kumminkin vannotti vanhuksella, ettei tämä sanoisi mitään pojallensa. Nainen ei nimittäin haluaisi painostaa miestensä yhtään enempää, loppujen lopuksi Linnin masennus taisi olla kumminkin hänen aiheuttamansa.


Mutta kun Kerry oli muutaman viikon katsellut poikansa vanhemmuuden ja isyyden välttelyä. Vanhus ryntäsi aamulla pitämään puhuttelua Linneukselle kun kuuli, että Sevil itki. Kerry nimittäin tiesi Baileyn kertomuksesta, että noina hetkinä hänen esikoisensa kun yleensä tuppasi livistämään velvotteistaan, joita lapset olivat Linneukselle tuoneet. Bailey oli kauhuissaan Kerryn reaktiosta, sillä tämä tuskin auttaisi kaksikon avioliittoa saatika sitten sitä, että Lin alkaisi auttaa häntä lastenhoidossa.


Niin valitettavaa kun se oli kaksosetkin kasvoivat hujauksessa. Lin ei oikeastaan kerennyt viettää noiden nyyttien kanssa yhtään aikaa. Bailey pelkäsi nyt toden teolla, että Kerryn ja Linnin kiristyneet välit johtaisivat siihen, että Lin jättäisi perheensä.


Dinississä oli paljon ukkinsa näköä mutta sen varmaankin teki juurikin tuo punainen hiuslaatu, joka aikoinaan oli periytynyt Jayalta. Nenä oli selvästi peritty mummilta


Dinah taas vaikutti aika paljon äidiltänsä, vaikkakin suvussa oli paljonkin ollut ruskeahiuksisia naisia kuten Dalia ja myöskin mummi Kerry.


Iän hammas ei myöskään jättänyt rauhaan perheen lemmikkiä, sillä myös viikkojen kuluessa Roth oli saavuttanut vanhuuden. Despinaa ei haitannut, että hänen paras ystävänsä oli ollut jo aika vanha kun hän oli sen saanut. Tärkeämpää tytölle olikin juuri nuo edessä olevat yhteiset vuodet ja niiden laatu.


Eräänä aamuna Lin sai valmiiksi uusimman taulun, jota oli suunnitellut tilaukseen, jonka oli tehnyt Moonlight Fallisin kirjasto. Kumminkin miehelle tuli tunne, että tämä taulu tulisi olemaan hänelle tärkein tekemä taulu, joten hän päätti jättää sen kotiin. Lin päätti mennä juttelemaan isänsä kanssa hänen ja Baileyn vaikeuksista. Lin halusi, että isä tietäisi, ettei poika vihannut lapsiaan. Hän ei vaan osannut näyttää niille rakkauttaan, sillä vuosien saatossa siitä oli tullut jotenkin tuntematon käsite Linneukselle.


Sabas oli hoitamassa puutarhaa, sillä perheen naiset Kerry ja Bailey olivat ostoksilla. Ja Despina vahti lapsia. Äkkiä vanhus tunsi kylmän henkäyksen ihollaan ja häntä alkoi kutittaa joka puolelta. Sillä hetkellä vanhus kuuli tuttuakin tutumman äänen. Vaikka sitä ei ollut aikoihin kuullunutkaan, sen muisti. "VOI EI.... EI EI... JOKO TAAS"


Sabas katseli läpi näkyvää ruumistaan ihmeissään. Hän oli aina ajatellut, että kuolema olisi ollut jotenkin kaameaa, mutta se tuntuikin yllättävän helpottavalta. Johtuiko se sitten siitä, että mies oli tietoinen suvun jatkumisesta vaiko siitä, että hän oli saanut viettää viimeiset vuotensa, rakkaan Kerrynsä kanssa, sitä hän ei osannut sanoa. Mutta Sabas oli onnellinen jotta hänen pitkä maallinen taipaleensa olisi nyt ohitse, vaikkakin ikävä hänen tulisi lastansa ja lapsenlapsia mutta etenkin Kerryä.


Linneus saapui paikalle liian myöhään. Sabaksen henki katsahti poikaansa ja hymyili tälle rohkaisevasti. Lin purskahti kyyneliin. Kuolema katseli kaksikkoa surullisena. "AIKA MENNÄ", Kuolema totesi pahoittelvasti ja Sabas nyökkäsi astuen rajan ylitse, hän näkisi viimein omat vanhempansa.


Kuolema oli jo poistumassa kun Linneus sai nyyhkimiseltään käskettyä tätä pysähtymään. "Vie minut myös... Minä en jaksa enää elää", Lin sanoi ja Kuolema tuijotti tätä hetken. "OLEN TODELLA PAHOILLANI LINNEUS. ET OLE SEURAAVANA LISTALLA..." Kuolema sanoi jälleen huokaisten sen jälkeen syvään. "SITÄ PAITSI... ERÄS TARVITSEE SINUA PALJON JA HYVIN PIAN. EIKÄ SYRENA IKINÄ HYVÄKSYISI JOS VIESIN SINUT NYT. ET OPPISI TÄRKEINTÄ LÄKSYÄ", Kuolema jatkoi. "Mutta en kerennyt kertoa", Linneus aloitti hiljaa mutta Kuolema keskeytti hänet. "ISÄSI KUOLI ONNELLISENA... EIKÖ SE OLI PAREMPI KUIN SE, ETTÄ HÄN OLISI MIETTINYT SINUNKIN KOHDALLASI, ETTÄ MITÄ HÄN TEKI VÄÄRIN. SABAS EI KOSKAAN OLISI YMMÄRTÄNYT LINNEUS DWYN. USKO MINUA, PAREMPI NÄIN", Kuolema sanoi poistuessaan hämärevään iltaan.


Sabas pääsi viimein muiden sukulaistensa luokse. Uskomatonta, että Sabas oli Syrenan kirouksen puolivälin tuotoksen isä. Linneus ja Sekel olivat olleet 5 sukupolvi. Hyvin pian oltaisiin jo lähellä 10:tä sukupolvea.


Vaikka Linneus olikin ymmrätänyt Kuoleman pointin isänsä pois menon johdosta, oli mies entistä masentuneempi. Hän vihasi itseänsä ja saattoi purskahdella itkuun kesken kaiken. Despinan kävi sääliksi isäänsä toisinaan. Tyttö yritti kaikin keinoin piristää Linneusta, mutta ensimmäistä kertaa koko perhe tuntui ymmärtävän Linneuksen tuskan.


Eräänä aamuna Bailey heräsi siihen, että Lin itki heidän ikkunansa edessä. "Linneus, tiedän, että tämä tuskin auttaa kovinkaan paljon, mutta voit aina puhua minulle.", nainen sanoi ja oli nousemassa sängystä. "Bailey... Minä olen h..." Linneus aloitti ja nainen jäi jännittyneenä odottamaan jatkoa. Tunnelma huoneessa oli painostava ja synkkä, vaikka ulkona oli jo valoisaa. "Hemmetin tyhmä, kun olen laiminlyönyt teitä... Te olette perheeni... Eikä kukaan menneisyydestä", Linneus totesi hiljaa pyyhkien poskiansa. "Olet kaivannut jotain entistä heilaasi?", Bailey kysyi ja nainen tunsi palan kurkussaan. "Oli kuka oli... Ei sillä ole väliä. Minä korvaan tämän teille", Lin lupasi hiljaa.


Eikä mennyt kovinkaan monta yötä, kun Sabas alkoi jo liikkua levottomana talossa. Onneksi kukaan ei nähnyt häntä, sillä joka ikinen yö, tuo läpikuultava hahmo pysähtyi itkemään sydäntä särkevästi juuri Kerryn makuhuoneen oven taakse. Oliko se kaipausta vai huono enne... Sen Linneus, Bailey, Despina, Sevil ja kaksoset saisivat tietää pian...



4 kommenttia:

  1. Eii!!! Sabas! Miks sen piti kuolla? Harmittaa hirmuna, Sabas oli nii hyvä tyyppi. Linneuksen ja Baileyn lapset on ihania.

    VastaaPoista
  2. Omg, kylläpäs jätit tas jännästi! :o Aaaaa tuli levoton olo, kun ei oo mitään aavistusta mitä kamalaa tulee vielä tapahtumaan... D:
    Haa! Tiesin, että tulee kaksoset, ja vielä kumpaakin sukupuolta! Oon varmaan joku ennustaja ;)
    Voi, Lin oli jo melkein kertomassa totuuden ;__; Kumpa se nyt keksisi viimein mikä on oikein tehdä! :c
    Anyways ihana osa, jään taas odottelemaan jatkoa 8)

    -banssu

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia molemmille kommenteista. Kieltämättä itsellenikin tuli hiukan haikea olo Sabaksen kuollessa. Se kumminkin oli pelissäni ehkä ns pidimpään Dwymeistä.

    Banssu: Jep olet kyllä oikea ennustaja :P

    VastaaPoista
  4. Harmi että Sabas kuoli :( Se oli nii kiva ;( Mutta lapset on söpöjä :)
    Mulla on LC: lcsunler.blogspot.fi
    Käy kurkkaan jos kiinnostaa! :) Linkkasin Dwynit ja virtuaalinukkekodin sinne ;)
    Ois kiva jos vastalinkittäisit jos tykkäät :)

    VastaaPoista

Muista, Jokainen kommentti auttaa kirjoittajaa jatkamaan tuskaisena päivänä. Kiitos kommentistasi.