~050~

Vuodet tuntuivat menneen nopeasti, sillä aivan puskista Sabakselle itselleen tulivat hänen syntymäpäivänsä. Elämä poikien kanssa oli ollut yhtä kamppailua päivästä toiseen ihan perus asioiden kanssa, joten Sabas oli siinä sivussa unohtanut, että hänestä tulisi pian keski-ikäinen.

Mutta heti kun hän oli vanhentunut, hän tajusi myös sen asia, että tästä ei enää tultaisi nuoremmaksi. Sabas oli aikoinaan lukenut Syrenankin painineen tämän saman ongelman kanssa, jota ihmiset kutsuivat keski-iän kriisiksi, mutta Sabas tiesi, että menisi vielä hetki ennen kuin molemmat pojat olisivat niin isoja, että hän voisi jälleen keskittyä vain itseensä.

Pian oli myös pikkuisen Sekel pojan aika astua taaperoiden maailmasta lasten leikkeihin. Sabas oli todella ylpeä, tajutessaan, että hän oli todellakin saanut ja pystynyt antamaan Sekelille enemmän huomiota kuin aikoinaan Linneukselle.

Pojasta kasvoikin oikea pikku hurmuri vaaleine silmineen ja tummassa tukassaan, mutta valitettavasti avioero ja muut vaikeudet olivat jättäneet poikaan jäljet, sillä hänen uusin luonteen piirteensä oli pahansuopa.

Kuuluisuutensa myötä Sabas oli alkanut menestyä töissään paremmin ja eräänä iltana hän tulikin kotiin iloisena. ”Pojat”, hän huuteli alhaalla mutta vain Sekel tuli hänen luoksensa. ”Missä , Lin, on?”, Sabas kysyi ja Sekel osoitti takapihalle. ”Hän on Masalinin kanssa pallottelemassa”, poika totesi nyrpeänä. Sekel ei voinut sietää Masalia, sillä poika oli kiva ainoastaan hänen isoveljellensä. ”Isä sai ylennyksen. Kuten viimeksi lupasin, nyt saatte päättää kumpikin ihan minkä tahansa lelun, jonka ostan teille omaksi”, Sabas kertoi ja hymyili pojalleen. ”Jes kiitti”, Sabas huudahti ja ryntäsi yläkertaan.

Sekel työnsi huoneensa oven astellen sisään. ”Yllätys!”, Volos huusi oven takaa hypätessään esiin. Poika katsahti jäisellä katseelleen mielikuvitusystäväänsä. ”Sulje ovi, Volos”, poika käski ja käveli huoneen keskelle mietteliäänä. ”Isäsi aikoo heittää minut tietysti pois, aivan kuten Lotuksen?”, Volos hätääntyi nähdessään Sekelin ilmeen.

”Ei, Volos”, Sekel sanoi ja kääntyi ympäri. ”Me voimme vihdoinkin pyytää isältä mitä vain.. Hän sai palkankorotuksen”, poika kertoi silmät kiiluen. ”Poreallas!”, Volos huusi ja sai osakseen tympeän katseen. ”Volos.. Pyydämme kerhotalon, jossa voimme alkaa suunnittelemaan tulevaisuutta, Kuvittele... Me kaksi ja koko maailma jaloissamme. Se olisi vielä suurempi ja pahempi kuin Talasimsca”, Sekel totesi nauraen mielikuvitusystävälleen.

Toisina öinä Sabaksen sängyssä kävi vieraita, joista hän ei itse ollut tietoinen. Sunilin haamu oli tullut levottomaksi sen tähden, että oli nähnyt kasvavan pahuuden toisessa pojan pojassaan. Hän halusikin usein hakea turvaa elossa olevasta pojastaan. Sunil tiesi, ettei hän voinut paljastaa tulevaa Sabakselle ilman, että joku suvusta saisi kärsiä.

Mitä vanhemmaksi Linneus tuli, sitä selvemmin hän alkoi huomaamaan, ettei ollut kuten muut ikätoverinsa. Häntä ei tosin haitannut, ettei hänellä ollut kuin yksi hyvä ystävä ja sekin oli tuttu lapsenvahti Masalin. Pojat viettivät hyvin paljon aikaa keskenänsä vapaallakin.

Kun Linneuksen syntymäpäivät lähestyivät hän tajusi, että heidän kahden välit muuttuivat päivä päivältä läheisemmiksi. Kuten ihmiset, myös mereneidot säikähtävät outoja tuntemuksia itsesään. Mutta Linneus ei koskaan muistanut, että olisi tuntenut oloaan niin turvalliseksi kuin Masalinin kanssa.

Sekel taas viihtyi omissa oloissaan Voloksen seurassa heidän yhteisessä tukikohdassaan. Sekel suunnitteli  mielikuvitusystävänsä kanssa kostoa ihmiskunnalle siitä, että heidät oli hylätty. Pojan mieli alkoi todellakin luisua väärille teille, oikeiden ystävien puuttuessa. Sekel ei ollut silloin saanut äidin rakkautta kun hän olisi sitä tarvinnut ja nyt poika alkoi oireilla. Hänestä alkoi tulla itsevarmempi siinä luulossaan, että hän olisi voittamaton.

Pikku hiljaa myös julkisuuden nurja puoli alkoi tulla esiin. Roskalehdet alkoivat repiä auki jo unohdettuja haavoja. Aina niin vanhempien oudosta kuolemasta, Angelin katoamiseen, Kerryyn ja siihen, että nainen karkasi jättäen lapsensa ja miehensä. Sabas ei olisi ikinä uskonut muten pahojen kysymysten eteen hän oli joutunut. Mitä enemmän kipeitä muistoja revittiin auki, sitä varmemmaksi mies tuli, että oli tehnyt aikoinaan virheen suostuessaan rahan tarpeessaan muutamiin kuviin.

Eräänä iltana olikin Linneuksen aika kasvaa teiniksi. Hän oli kyllä pukeutunut kuningas asuunsa, mutta hänen omalla perheellään oli muita kiireitä, että he olisivat edes onnitelleet poikaa.

Kun Sabas viimein näki poikansa hän ei voinut uskoa, että se oli hänen esikoisensa. Sabas ja Linneus ottivat yhteen pojan muuttujneesta tyylistä. Pojan uudeksi luoteenpiirteeksi tuli bilehile. Linneus tosin yritti väittää isällensä, että tälläinen hän oli, mutta hänellä oli vieläkin synkempi salaisuus. Hän ei ollut varma pystyisikö hän ikinä näyttämään oikeasti suvullensa kuka oli, Linneus Dwyn...

Linneus kävi nimittäin todellista kamppailua sisällänsä. Hän oli huomannut ihastuneensa Masaliin. Ja pian hänen syntymäpäiviensä jälkeen kävi ilmi, että tunne oli molemmin puolinen. Poika tiesi, että hänen suvussaan, ei koskaan oltu kuultu siitä, että merenneito rakastuisi samaansukupuoleen.

Mutta Linneus myönsi itselleen, ettei hän ollut enää niin paljon merenneito kuin hänen isänsä tai ukkinsa. Hän oli vielä enemmän ihminen. Pojan elämästä tuli taistelua oman identtiteettinsä kanssa. Hän olisi halunnut kertoa isällensä, mutta hän ei tiennyt miten. Lisäksi poika aikoi näyttää ihastuksensa Masaliniin... Hän aikoi pyytää poikaa kouluntanssijaisiin deitikseen.

Sekel oli onneksi toistaiseksi liian nuori ymmärtämään veljensä huolia mutta kieltämättä hänenkään elämänsä ei mennyt kovin hyvin. Isällä ei ollut aikaa, veljellä ei ollut aikaa, lastenhoitaja kävi vain iso veljen takia. Sekelin ainoa sosiaalinen kontakti tuntui olevan Volos, jota ei edes ollut olemassa.

Mutta toisinaan vaikka Sekel uskotteli olevansa iso ja vahva, jos sängyn alla oli olemattomia mörköjä poika kipitti kiltisti isoveljensä sohvalle yöksi. Vaikka pojalla olikin tapan ärsyttää perheen jäseniäänkin, hän silti ihannoin iso veljensä, joka oli rohkeasti oma itsensä, tai niin hän luuli.

Lopulta Sabaksen mitta tuli täyteen. Hän oli vastaillut liiaksi toimittajien kysymyksiin ja joka päivä jutut menivät vain hurjemmiksi. Sabas tajusi, että ei menisi kauan kuin Talasimsca olisi heidän kannoillaan. ”En kommentoi!”, Sabas karjaisi puhelimeen ja sulki sen. Saman tien hän soitti pomollensa ja ilmoitti, että hän halusi anoa siirtoa.

Muutamaa päivää myöhemmin sopiva työpaikka oli löytynyt ja Sabas alkoikin kaupata heidän taloansa ja etsiä uutta kaikessa hiljaisuudessa. Hän ei halunnut, että pojatkaan alkaisivat liian aikaisin puhua muutosta. Hän aikoi kadota poikien kanssa kuten Kerry oli tehnyt vuosia aikaisemmin, hiljaa yön pimeydessä.

Saman iltana, Sabaksen ollessa töissä, Linneus oli kutsunut Masalinin heille. Pojat pitelivät toisiaan käsistään kiinni ja vaihtoivat pitkiä katseita. Nyt jos koskaan olisi oikea aika kysyä. Koulun tanssijaisiin oli enää kaksi päivää. ”Masalin... Uskaltaisiko sinä tulla pariksini kouluntanssijaisiin?”, Lin totesi ujosti katsellen itseään hiukan vanhempaa poikaa.

Poika oli pitkään hiljaa ja Linneus ehti jo säikähtää kunnes Masalin yllättäen veti hänet syliinsä. ”Kyllä, sitä paitsi minä olen pitänyt tätä jo seurusteluna pidemmän aikaa”, poika totesi ja Lin tunsi helpottuneen olon isisällään painautuen tiukemmin kiinni poikaystäväänsä. ”Ihanaa... et usko kuinka onnellinen olen”, Lin kuiskasi varovasti.

Kun Masalin oli lähtenyt vain pikkuisen ennen kuin Sabas tulisi kotiin, Linneus ei meinannut saada läksyjä tehdyksi. Poika mietti ankarasti miten hän kertoisi isällensä tämän asian. Aikoinaan hän oli syyttänyt isäänsä siitä, ettei tämä uskaltanut olla mitä oli ja nyt hän itse toisti isänsä virhettä.

Yllättäen hänen isänsä tuli istumaan pojan tehdessä läksyjä. ”Lin, minulla on tärkeää asiaa”, mies sanoi ja poika nosti katseensa isäänsä. ”Ei, mä en värjää hiuksiani”, Linneus tiuskasi ja Sabas pudisteli päätänsä. ”Tämä koskee Masalinia ja sinua”, Sabas sanoi vakavana.

Kylmä aalto hyökkäsi säikähtäneen Linneuksen lävitse. Mutta vielä enemmän poika järkyttyi isänsä seuraavista sanoista. ”Haluaisin ottaa sinulle muutamia kuvia muistoksi parhaasta ystävästäsi. Me nimittäin muutamme pian. Olen saanut uuden työn ja olen tehnyt jo talo kauppoja. Seuraavana iltana tanssijaisista”, Sabas kertoi ja Linneus ei ollut uskoa korviansa, juuri kun hän oli luullut, että voisi olla onnellinen.

Pari päivää myöhemmin Linneus oli surun murtaman läksyjensä kimpussa.Tanssijaiset alkaisivat kuudelta ja hän kerkeäisi juuri tehdä läksyt, ennen kuin Masalin hakisi hänet. ”Sulla on joku muija”, Sekel totesi hänen vierestään ivallisesti ja Linneus mulkaisi veljeänsä. ”Olisi sinunkin aika katsella ympärillesi... Tiedät, että isä meinaa päättää perijäin pian sinun syntämäpäiviesi jälkeen , jotka ovat TÄNÄÄN”, Lin painotti ja ohitti sulavasti sen, ettei kyseessä ollut todellakaan tyttö, jonka hän joutuisi jättämään taaksensa.

Lopulta Masalin saapui hakemaan pojan ja Linneus sujahtikin smokissaan auton sisälle nopeasti. Pojista oli mahtavaa viimeinkin mennä yhdessä jonnekin julkisesti. Tähän mennessä he olivat vältelleet sitä, että kukaan luokkatoveri näkisi heitä.

Koululla oli paljon porukkaa ja kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota kaksikkoon. Linneus oli luullut, että seurustelu pojan kanssa olisi vaikeampaa. Ja varsinkin hänelle, joka muutenkin herätti luokkatovereiden huomion. Viimeisten hitaiden aikana, poika pääsi myös eroon ensi suudelmastaan. Hän tajusi, että huomenna hän joutuisi jättämään elämänsä ensirakkauden. Linneus olisi halunnut jäädä ikuisiksi ajoiksi niihin tanssijaisiin.

Kaikkien hämmästykseksi Sabaksen keski-iän kriisi kävi niin pahaksi, että mies palautti entisen räikäen punaisen hiusvärinsä eloon ja leikkasi hiuksiaan samoin kun isä parta vaihtui viiksiin. Mies myös oli alkanut hankkimaan enemmän lihaksia itselleen. Hän tajusi, että pian hän voisi todellakin jäädä yksin kun pojat alkaisivat etsiä itselleen puolisoja kunhan hän vain ensin saisi päätettyä perijän.

Samaan aikaan kun, Sabas oli leikkaamassa tukkaansa ja Linneus tanssijaisissa, oli Sekelin aika kasvaa kapinalliseksi teiniksi.

Korostaakseen pahuutansa poika ajoi hiuksen radikaalisti samalla kun värjäsi niiden päät lempivärillään. Lisäksi vaatetus otti viitauksia sotilasmaisista vaatteista. Sekel oli kumminkin sinä mielessään tullut sukuunsa, että hänen neljäs piirteensä oli viherpeukalo.

Seuraavana iltana:

Linneus seisoi surkeana Masalin kanssa takapihalla. Sabas oli saanut haluamansa kuvat ja oli nyt pakkaamassa muuttokuorman viimeisiä tavaroita Sekelin kanssa. ”Mä olen niin pahoillani, Masalin”, Linneus totesi nyyhkien voimatta katsoa poikaystäväänsä. ”Lin, hei...” Masalin totesi surkeana.

Yllättäen Masalin vetäisi Linneuksen pitkään suudellaan kieputtaen poikaa sylissään. Vaikka suudelma olikin jo nyt täynnä katkeruutta elämää kohtaan ja palavaa kaipuuta, se oli ihanin ja muistettavin suudelma heille kahdelle.

”Minä en unohda sinua koskaan”, Linneus sanoi kyyneltensä seasta pidellen pojan käsiä käsissään. ”Enkä minä sinua”, Masalin vastasi vilkaisten heidän käsiinsä. ”Ehkä kohtalo vielä joskus... Antaa meidän kohdata toisemme”, Masalin kuiskasi toiveekkaansa ja Linneus tunsi sydämensä murtuvan. ”Ehkä... Mutta ilman sinua... minulla ei ole koskaan rohkeutta olla omaitseni”, Linneus sanoi ja sulki silmänsä. Töötti herätti kaksikon unenomaisesta tilasta ja Linneus lähti vetäytymään pois. ”Hyvästi, oma mereneitoni... Ikuisesti sinun”, Masalin tuntui kuiskaavan yöhön ja Linneuksen oli pakko paeta, siitä alkaisi hänen taistelunsa... Pakeneminen sitä vastaan mitä hän oikeasti oli...

Edellinen   Seuraava